Rakastettu johtaja Tampereelta
Rosa Meriläisestä on kirjoitettu jo aivan liikaa, mutta uusin Suomen Kuvalehti (numero 20/2004) tarjoaa mielenkiintoisen pilkahduksen kohukansanedustajan ajatusmaailmaan. Pari viikkoa ennen huumepaljastusta tehdyssä haastattelussa Meriläinen muistelee kaiholla aikaansa Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa.
"Kaikilla oli niin samansuuntaiset näkemykset, ettei niin ihanteellista työyhteisöä varmaan enää löydy", Meriläinen hehkuttaa.
Ainakin omissa silmissäni tällainen hölynpöly pudottaa Meriläisen osakkeita paljon enemmän kuin pilven polttelu. Tyhmänä äänestäjänä sitä luulisi, että juuri vihreät osaisivat arvostaa ja luoda moniarvoisia ja monikulttuurisia työyhteisöjä, joissa erilaisuus hyväksytään, eikä kaikkia pakoteta samaan muottiin.
Mutta ei. Rosa-maailmassa asiat ovat hyvin vasta sitten, kun kaikki ihmiset ovat pieniä Rosa-kaadereita, jotka ajattelevat tismalleen samalla Rosa-tavalla.
Samassa SK:n numerossa onkin sattumalta juttu juuri tällaisesta onnen maasta. Se kertoo Pohjois-Koreasta.
